Mansikka-parmankinkkusalaatti


Ostin tänään ensimmäistä kertaa tänä kesänä kotimaisia mansikoita. Ja voi ihanuus! Onhan niiden maku nyt vaan niin uskomaton, ja ihan erilainen. Honeyoe oli lajikkeena. <3

Mansikoista sai inspiraationsa tämä salaatti, joka muutoin noudattelee aika lailla tuttuja makuja tässä herkkukeittiössä. Mozzarella ja parmankinkku vilahtelevat täällä lautasella harva se viikko. Nyt spesiaalina mansikoiden lisäksi myös marinoitu kesäkurpitsa. Kokonaisuus löytyy Glorian ruoka & viini -lehden numerosta 5/2011, tässä lähes samanlaisena. Ja hyvää oli! Taidan tehdä tätä tänä kesänä vielä monta kertaa. :) Ohje kahdelle.

6-8 viipaletta parmankinkkua
1 pallo hyvää buffalomozzarellaa
4 dl salaattisekoitusta 
2 dl viipaloituja, tuoreita mansikoita

1 pieni tai ½ isoa kesäkurpitsaa
1 kesäsipuli varsineen

3/4 dl oliiviöljyä
1,5 rkl omenaviinietikkaa
½ dl silputtua timjamia ja basilikaa
½ tl suolaa
½ tl sokeria
½ tl rouhittua mustapippuria

Aloita kesäkurpitsan marinoimisesta. Viipaloi pesty kesäkurpitsa pitkittäin mahdollisimman ohueksi. Helpoiten se onnistuu vetämällä siitä juustohöylällä pitkiä siivuja. Grillaa, pariloi tai paista viipaleita pannulla erissä pienessä oliiviöljytilkassa hetken niin, että ne pehmenevät. 


Laita kesäkurpitsat marinointikulhoon ja silppua joukkoon kesäsipuli varsineen. 


Valmista marinadi. Sekoita keskenään öljy, viinietikka, yritit ja mausteet. Kaada vihannesten päälle ja pyörittele kunnolla niin, että kastke sekoittuu vihanneksiin täysin. Anna marinoitua vähintään 30 minuuttia


Aloita salaatin kokoaminen. Pese ja kuivaa salaatinlehdet. Asettele päälle runsaasti marinoitua kesäkurpitsaa. Viipaloi mansikat ja lisää salaattiin. Revi joukkoon mozzarella ja parmankinkku. Lusikoi päälle marinadiöljyä ja kesäsipuleita sekä rouhi vielä hieman mustapippuria.


Kommentit

Suositut tekstit