Sushi



Paluu ruokapäivitysten maailmaan pienen kesälomatauon jälkeen! Viimeisen kuukauden verran olen reissannut Suomessa ja ulkomailla, joten pitkästä aikaa kokkailin omassa keittiössäni. Eikä kyseessä ollutkaan mikä tahansa kokkailusessio, vaan ensimmäistä kertaa ehkä vuosiin tein itse sushia. Sushihan on yksi ehdottomia lempiruokiani. Syön sitä erittäin mielelläni niin kotimaan ravintoloissa kuin ulkomaillakin. 

Tänään pyörin kauppakeskuksessa asioilla ja pohdin meneväni lounaalle vakio-sushiravintolaani. Päätin sitten kuitenkin, että koska olen vielä lomalla ja kerrankin olisi aikaa, ja viitseliäisyyttä, niin menenpä sittenkin kauppaan, ostan ainekset ja teen itse. Kylläpä oli hyvä päätös se. 

Ostin pohjaksi tällaisen starttipakkauksen, joka sisältää sushiriisiä, levämattoja, sushietikkaa, wasabia, hieman soijakastiketta sekä bambumaton, jolla susheja voi rullata.


Paketti sisälsi kaksi pussia sushiriisiä, josta käytin yhden. Siitä tuli kunnon ateria kahdelle hengelle. Keitin riisin pusseineen suolatussa vedessä. Keitin sen ihan pehmeäksi (ei al dente) asti, koska itse en kaipaa sushien riisissä purutuntumaa.

Täytteitä oli kahdenlaisia. Ensin tein mäti-kevätsipuli-tuorejuusto makirullan. Asetin leväarkin bambumaton päälle ja levitin veitsellä riisiä siten, että se ulottui arkin reunoihin kolmella reunalla. Neljännelle jätin muutaman sentin tyhjää. Sivelin ensin keskelle riisiä pienen pisaran wasabia ja levitin sen reunasta seunaan. Sitten lätkäisin päälle pari ruokalusikallista maustamatonta tuorejuustoa. Keskelle tuorejuustovanaa asettelin muutaman kevätsipulin varren sekä kukkurallisesti siianmätiä. 

Rullasin maton riisireunasta alkaen tiiviisti. Riisittömän reunan voitelin vedellä. Kun rulla oli valmis, pyörittelin sitä vielä hieman bambumaton avulla.


Toisen rullan tein teknisesti samalla tavoin. Täytteenä siinä oli riisin ja wasabihippusen lisäksi tuorejuustoa, avokadoa ja graavilohta.


Leikkasin rullat varovasti reilun sentin mittaisiksi paloiksi, jotka on helppo syödä kerralla. Riisiä jäi hieman yli, joten pyörittelin siitä kolme nigiripötkylää, joiden päälle laitoin wasabihenkäyksellä maustettua graavilohta. Ah ja nam! Kyllä kannatti tehdä ravintolan sijaan itse. :)

Ja niistä lomamatkan ruoista tulee oma päivityksensä piakkoin... :) 

Kommentit

Suositut tekstit