Kahvimuroleivokset

 
Olin innoissani uudesta leivontakirjastani Minileivonnaiset! Selasin sitä innolla bussissa matkalla Kirjamessuilta kotiin. Meinasin aluksi, että ensimmäiseksi kokeilisin kannessa olevia key lime pieitä, mutta kotona kaapista löytynyt kondensoitu maito olikin jo ohittanut viimeisen käyttöpäivänsä. Ajan ylitys oli sen verran reipas (1 v 4 kk), etten viitsinyt lähteä kokeilemaan, josko olisi ollut vielä käyttökelpoista. Koska kirja oli täynnä toinen toistaan ihanampia reseptejä, löysin helposti uuden idea. Ja näin aloin valmistaa kahvimuroleivoksia.
 
Ohje oli yksinkertainen: pehmeän kakkutaikinamaisen pohjan päälle tuli kahvimurotaikinaa sekä paistamisen jälkeen vielä kahvi-tomusokerikuorrutetta. Pikkuisen sovelsin jo ensimmäisellä leivontakerralla.... murotaikinaan ei nimittäin olisi kuulunut pähkinää, mutta minäpä lisäsin sinne niitä. Minulla ei myöskään ollut smetanaa, joten korvasin sen samalla määrällä kuohukermaa.
 
Ohjeesta tulee n. 18 - 20 pientä leivosta.
 
Voitele ensin n. 18x18cm uunivuoka. Vuoraa se myös leivinpaperilla. Esilämmitä uuni 180 C asteeseen. Tee sitten pohja:
 
55 g kevyesti suolattua voita (tai margariinia)
100 g (reilu 1 dl)
1 kananmuna
5 rkl smetanaa tai kuohukermaa
125 g (n. 1,5 dl) vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
 
Sekoita kaikki ainekset keskenään joko monitoimikoneessa tai sähkövatkaimella (tai muutoin). Levitä taikina vuokaan tasaisesti lastalla. Tee sitten murotaikina päälle:
 
85 g (reilu 1 dl) vehnäjauhoja
70 g kevyesti suolattua voita paloina
0,5 tl piparkakkumaustetta tai yhteensä sama määrä piparkakkutaikinaan yleisesti meneviä mausteita eli kanelia, neilikkaa, inkivääriä ja pomeranssinkuorta
1,5 tl  pikakahvia
70 g (n. 1 dl) sokeria
(0,5 dl hasselpähkinärouhetta)
 
Jauha pikakahvimurut pieneksi joko morttelissa ja lusikalla jossain pienessä kupissa. Sekoita kaikki murotaikinan ainekset keskenään joko monitoimikoneessa tai sähkövatkaimella (tai muutoin). Ripottele tasaisesti vuokaan leivostaikinan päälle.
Paista uunissa 180 C asteessa n. 25 - 35 minuuttia, kunnes taikina nousee, eikä tartu tikkuun.
 
Anna leivosten jäähtyä vuoassa n. 10 min. Nosta sitten ritilälle (leivinpaperia apuna käyttäen). Jäähdytä loppuun. Leikkaa veitsellä pitkulaisiksi leivoksiksi. Koristele kahvi-tomusokerikuorrutuksella, johon menee:
 
1 rkl vahvaa kahvia
85 g (1,5 dl) tomusokeria.
 
Sekoita kahvi ja sokeri keskenään. Valuta leivosten päälle.
 
Tällaisia leivokset olivat kirjan kuvassa...
 

... ja tällaisia niistä tuli:
 
 
 
 
Ja erittäin hyviä olivat! Suosittelen poikkeuksellisen lämpimästi!
 
 
 
 
 
 
 

Kommentit

  1. Haastoin sinut! Katso haaste http://silkkiavain.blogspot.fi/2013/10/haaste.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit