Murea puolukkapiirakka


Jo toinen puolukkaresepti perä jälkeen, mutta tästä tuli kyllä niin hurjan hyvää, että pakko jakaa. Hassua sinänsä, koska yleensä en paljon puolukasta mitään tee, se on periaatteessa liian hapanta minun makuuni. Tähän mureaan ja makeaan piirakkaan se sopii kyllä kuin nenä päähän, vaikka alkuperäinen resepti onkin itse asiassa omenatäytteelle. Ohje on varioitu yhdestä ensimmäisistä saamistani keittokirjoista, Kaarina Roinisen kirjasta "Parhaat kotileivonnaiset" (WSOY, Porvoo 1999). Erittäin hyvä leipomisen perusopus yhä edelleen.

Itse tein puolikkaan version, mutta nämä määrät ovat pellilliseen piirakkaa:

Taikina:
150 g voita, huoneenlämpöistä
4,5 dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
2 dl kuohukermaa
1/3 pss kuivahiivaa

Täyte
2 rkl korppujauhoja
8 dl puolukoita
1 dl fariinisokeria
kanelia

Pinnalle:
sokeria

Sekoita vehnäjauhot, kuivahiiva  ja sokeri pehmeän voin joukkoon. Lisää kerma. Sekoita taikinaa vain sen verran, että ainekset sekoittuvat, älä vaivaa ylimääräistä. 


Levitä pala tuorekelmua pöydälle ja siirrä taikina sen päälle. Aseta toinen pala taikinan päälle ja painele taikina litteäksi levyksi. Näin se jähmettyy nopeammin. Laita kelmutettu taikina jääkaappiin n. 20- 30 minuutiksi.


Taikinan jähmetyttyä jaa se kahteen osaan. Kauli ensimmäinen puolisko jauhotetulla pöydällä ohueksi, pellin kokoiseksi suorakulmioksi. Nosta pellille leivinpaperin päälle. Ripottelle pohjalle korppujauhot tasaisesti. 


Levitä sen jälkeen tasaisesti taikinan päälle puolukat, fariinisokeri ja kaneli. Jätä reunoihin hieman varaa.


Kauli toinen taikinanpuolisko samanlaiseksi ja nosta se piirakan päälle kanneksi. Painele reunat umpeen ja leikkaa taikinapyörällä tasaisiksi. Poisleikatusta reunasta voit kaulita vielä pienen levyn, josta leikkaat koristeita pipari- tai keksimuotilla. 


Ripottele pinnalle vielä hieman sokeria. Paista 200 C asteessa uunin alimmalla ritilätasolla n. 25 - 30 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja piirakka kauniin ruskea. 


Herkuttele sellaisenaan tai vaikka jäätelön kanssa. 


Kommentit

Suositut tekstit