Katkarapupata



Perjantai-ilta, vihdoinkin! On tässä tullut arkena lähinnä lämmitettyä pakastimesta löytyneitä ruoanjämiä, niin nyt teki mieli kokkailla jotain todella hyvää, raikasta, maukasta ja nopeaa. Hyvillä fiiliksillä suunnistin työpäivän jälkeen ruokakauppaan. 

Mieleeni muistui katkarapupadan ohje, jonka sain ystävältäni valmistujaislahjaksi. Olin jo silloin innokas kokkailija ja leipoja, ja ystäväni kokosivat minulle reseptikansion lahjaksi. Todella hyvä idea muuten, saa vapaasti lainata. Ei maksa juuri mitään, saajalleen henkilökohtainen ja tärkeä, helppo toteuttaa. Olin lahjasta todella otettu ja se on minulle edelleen tärkeä. 
Siellä siis oli tämä keitos, jota hieman mukailin eteenpäin. Tässä ohje kahdelle:

180 - 200 g katkarapuja (pakaste käy)
5 kokonaista valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 dl tomaattimurskaa
½ dl kuivaa valkoviiniä
1/4 tl cayennepippuria
1 tl hunajaa
hyppysellinen kuivattua basilikaa ja oreganoa
mustapippuria
(suolaa)
100 g kuutioitua fetaa
½ tl silputtua tuoretta tilliä

Kuori valkosipulinkynnet, mutta älä pilko niitä. Kuulota oliiviöljyssä pehmeksi:



Kun valkosipulit ovat saaneet hieman väriä pintaansa, lisää tomaattimirska ja viini. Keitä hetkinen miedolla lämmöllä. Sulata samalla katkaravut mikrossa, elleivät ne ole jo valmiiksi sulaneet. Valuta sulanut vesi pois. Lisää pataan katkaravut, cayenne, basilika, oregano, mustapippuri, hunaja. Keitä viitisen minuuttia. Lisää lopuksi kuutioitu feta ja tillisilppu. Mausta suolalla, jos on tarve. Fetassa toki on aika paljon suolaa.

Tarjoile tuoreen leivän kanssa. Itse herkuttelin tämän lisäksi yrttipatongilla.

Tänään vietetään muuten Suomen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistonruokapäiväkirjankeruupäivää. Voit käydä täyttämässä oman ruokapäiväkirjasi tutkijoiden käyttöön ja muistoksi tuleville sukupolville osoitteessa:
Itsekin aion käydä täyttämässä sen. Minun ruokapäiväkirjaani sisältyy tämän katkarapupadan lisäksi aikainen aamukahvi ja leipä, parit kokouskahvit ja -teet työpäivän aikana, työlounas sekä mahdollisesti vielä jotain iltaherkkuja. ;) 



Kommentit

  1. Onpa herkullisen näköistä <3 Pitää kokeilla joku kerta, kun mereneläville allerginen mies syö toisaalla :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit