Parsakaali-fetapaistos


Kesähelteillä ei ole paljon tullut kokkailtua. Kun asunnon sisälämpötila heiluu 28-29 asteen tietämillä, ei uunia ja hellaa huvikseen lämmittele. Eli ruokailu on hoitunut nopeilla, aika salaattipitoisilla aterioilla. Tai sitten valmiita hyödyntäen, kuten tällä kertaa. Valmiin grillikanan kaveriksi tein nopeaa ja maukasta parsakaali-fetapaistosta. Homma vain käväisee pannulla ja on valmis alta aikayksikön. Ja on tietysti herkullista. :) 

1 parsakaali
1 sipuli
100 g fetaa
½ - 1 dl (suola)pähkinöitä
oliiviöljyä
mustapippuria
tuoretta basilikaa

Pilko parsakaalia hieman pienemmäksi. Aseta mikronkestävään astiaan ja mikrota sitä kypsäksi. Purutuntumaa saa kuitenkin jäädä. Parsakaalin voi tietysti myös hyöryttää tai keittää.
Kuori ja pilko sipuli pieneksi. Kuullota sitä pannulla tilkassa oliiviöljyä. Pilko feta ja hienonna pähkinöitä tarvittaessa. Sipulin ollessa valmista ja parsakaalin lähes kypsää, lisää parsakaali pannulle. Paistele hetki yhdessä sipulin kanssa. Lisää feta, pähkinät, mustapippuri ja basilika. Pyöräytä sekaisin ja nosta pannulta. Pirskottele annosten päälle halutessassi vielä hieman öljyä ja tuoretta basilikaa. Suolaa ei tarvitse lisätä, koska feta ja pähkinät tuovat suolaisuutta riittävästi.

Paistos on erinomainen kesäateria ihan sellaisenaankin. Sen voi muuntaa myös kasvispastaksi keittämällä joukkoon esim. tagliatellea tai penneä. Nam!

Kommentit

  1. Kaikki raaka-aineet saatavilla myös Manadosta, jipii! Tämä kokeiluun heti, kiitos Suvi ohjeesta ja ihanaa kesää sinne! :)

    VastaaPoista
  2. Hienoa, ei kun keittiökokeiluun siis! Hyvää kesän jatkoa sinne ja kiitos vielä kerran kaikesta! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit