Luumuinen tuhatlehtikakku



Kaikenlaiset ihanat luumujälkiruoat ovat mitä jouluisimpia! Ajatus jouluisesta tuhatlehtikakusta tai -tortusta suorastaan vaati ihanan pehmeää luumutäytettä. Tavallaan tämä on erilainen versio joulutortuista ja vielä paljon enemmän.

4 levyä valmista torttutaikinaa
2 dl kuohukermaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl sokeria
2 prk luumu-kanelirahkaa
n. 1 dl joulutorttu-/ luumumarmeladia 
(tomusokeria ja jouluisia strösseleitä koristeeksi)

Kauli taikinalevyjä hieman ohuemmiksi. Pistele niihin haarukalla reikiä ja paista 225 C asteisessa uunissa kypsiksi. Jos levyt kohoavat paistettaessa kovin,  paina ne valmiina taas litteämmiksi. Anna levyjen jäähtyä täysin.

Mausta kerma sokereilla ja vaahdota se kovaksi. Nostele rahka joukkoon kevyesti.

Laita kaksi paistettua taikinalevyä pohjaksi. Levitä niiden päälle n. 1/2 dl marmeladia. Pursota ja levitä puolet kermaseoksesta päälle. Nosta sitten varovaisesti toiset kaksi levyä kakun toiseksi kerrokseksi ja lisää päälle marmeladi ja kermaseos samalla tavoin.

Voit koristella kakun siivilöimällä päälle tomusokeria ja ripottelemalla kauniin jouluisia strösseleitä.

Hyvää joulua!

Kommentit

Suositut tekstit