Naisen kaarrokeneule



Vihdoin se on valmis! Tämä kahden talven ihana kaareokepusero! Ja voin heti kyllä sanoa, että tuli hyvä, todennäköisesti yksi tulevia suosikkejani. 

Reilut vuosi sitten koko neulova Suomi hullaantui islantilaisneuleista. Islantilaislangat myytiin kaupoista loppuun ja oli yhden jos toisenlaista yhteisneulontaa. Ja kauniitahan ne kuviolliset kaarrokepuserot ovat. Itsekin harkitsin, mutta ymmärsin kyllä, että en tarvitse ulkokäyttöön tarkoitettua paksua ja karkeaa puseroa. Asun kerrostalossa, en puuhaile pihalla tai mökillä ja pidän mielelläni sisäneuleita. Ulkoillessani käytän ulkotakkeja ja niitä löytyy joka säähän ja lähtöön, enemmän kuin uskallan myöntääkään. Niinpä en lähtenyt islantilaisbuumiin mukaan. 

Kaarrokeneuleet kuitenkin kiinnostivat ja kuin tarjouksesta,  Novitalla oli ihana Nalle-langasta tehty Länsituuli-malli. Se vaikutti sopivalta. Lähdin  leikkimään värien kanssa niin,  että halusin kaarrokkeen pohjaksi lumivalkoista ja kuvioihin raikkaita sinisen ja punaisen sävyjä. Myös muu pusero sai olla minusta vaaleahko, joten väriksi otin itselläni erittäin harvoin nähdyn harmaan. Langat ovat vaaleansinistä jämälankaa lukuun ottamatta Nallea.

Kuviot ovat osin Länsituuli-ohjeesta, mutta suurimmaksi osaksi päästäni. Piirtelin ruutupaperille ja sommittelin kuvioita. Neuleen mitat oli hyvä ottaa silti suoraan ohjeesta.

Sain viime talvena kaarrokeosion valmiiksi, mutta sitten tuli kevät ja muut puuhat. Syksyllä en juurikaan voinut neuloa, mutta joulun jälkeen pääsin taas tämän kimppuun. Nyt kelpaa talven tuiskuja pidellä! Olkoon tämän puseron nimi hieman esikuvaansa mukaellen vaikka Lounaistuuli.








Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit