Kesäinen neuletakki


Käytän useimmiten kesälläkin villaisia neuletakkeja. Ohut villatakki on usein sopiva suomalaisiin kesäiltoihin ja kevyt päällä. Tänä vuonna puikoiltani valmistui kuitenkin tämä pehmoinen puuvillasekoitetakki, josta veikkaan tulevan yksi kesän käytetyimpiä vaatteitani.

Lankalauantai huhtikuussa kävin ostoksilla. Löysin ihanaa Novitan Aalto-lankaa, joka on puoliksi puuvillaa ja puoliksi akryyliä. Neule tehtiin kaksinkertaisella langalla, joista puolet oli Aaltoa ja puolet erilaisia ohuita puuvillalangasta jämiä kaapistani. Kermanvalkoista, lumivalkoista ja keltaista merseroitua puuvillaa. Osa niistä oli ollut minulla jo pitkään,  joten sain kyllä tyydytystä siitä, että pääsivät vihdoin käyttöön.

Ohje on numero 19 Novitan lehdestä 1/2018 (kevät). Siinä takki on selvästi pidempi ja taskullinen, minulle tämä oli mieleisempi. Myös nappi oli oma lisäkseni. Tein neuleen puikoilla 6  joten se tuli todella nopeasti! Niin ihanaa tehdä ohuiden tekeleiden välissä tällainen vauhdilla etenevä työ. 

Lopputulos on mainio! Sopii hyvin monensävyisten kesävaatteiden kaveriksi.








Kommentit

Suositut tekstit