Sitruunaruudut


Tämän viikonlopun kokkailu- ja leivontateemaksi muodostui vähän vahingossa vanhojen suosikkien, jopa perhereseptien, tekeminen. Perjantai-illan iloksi tein isäni kuuluisaa kalapiirakkaa ja tänään sunnuntaiherkuksi valmistui sitruunaruutuja. Näitä opin tekemään vaihto-oppilasvuotenani Amerikassa, joten jotain hyvin kotoisaa ja tuttua oli näissäkin. Englanninkielinen nimi on lemon squares, eli sitruunaruutujahan nämä suomeksi voivat olla. Vuosien varrella resepti on tipahtanut aktiivisimmasta käytöstäni, mutta onneksi selasin vanhaa reseptikirjaani. Rapea, muromainen pohja ja pehmeä sitruunainen täyte ovat huikea yhdistelmä. Ohjeesta tulee pellillinen, pienempään vuokaan voit puolittaa määrät. 

Pohja:
4,5 dl vehnäjauhoja
1,25 dl tomusokeria
130 g sulatettua voita (tai margariinia)

Täyte:
4 kananmunaa
4 dl sokeria
1 dl sitruunamehua (n. yhden ison sitruunan mehu)
4 rkl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1 sitruunan kuori raastettuna

Koristeeksi:
tomusokeria

Sekoita vehnäjauhot ja tomusokeri. Sulata rasva ja lisää joukkoon. Sekoita ja painele pellin tai uunivuoan pohjalle tasaiseksi pohjaksi. Paista pohjaa n. 25 minuuttia 175 C asteessa.

Vaahdota kananmunat ja sokeri keskenään. Raasta sitruuna ja purista sen mehu. Lisää mehu ja raaste muna-sokerivaahtoon. Sekoita keskenään vehnäjauhot ja leivinjauhe, lisää ne vaahtoon. Kaada täyte esipaistetulle pohjalle. Paista uunissa 175 C asteessa toiset 25 minuuttia.

Anna jäähtyä. Koristele siivilöimällä päälle tomusokeria. Leikka ruuduiksi ja nauti. Ruudut ovat makeita, joten jos haluat taittaa makeutta, voit syödä näitä vaikkapa ranskankerman ja maustamattoman kermavaahdon sekoituksella pehmennettynä. 



Kommentit

Suositut tekstit