Ruusumekko

Nyt kun ompelemisen makuun on päästy, niin täytyyhän tätä uutta taitoa harjoittaa lisää. Olin ostanut kerralla Menitan trikoomyymälästä useamman kankaan, joten oli helppoa ottaa seuraava tulille. Kankaana oli todella suloinen ruusukuvioinen puuvilla-elastaanitrikoo. Selvästi paksumpaa ja jämäkämpää kuin edellisen viikon puuvilla-viskoosi. 

Moda 7/2012 -lehdestä löysin violetin neulosmekon mallin, joka sopi tähän oikein hyvin. Etukappaleen kaulus on käännetty useampaan kertaan ja se näyttää ruusukankaallani huomattavasti jämäkämmältä kuin pehmeämmässä neuloksessa. Hyvältä se näyttää kuitenkin molemmissa.  

Olen huomannut jakavani ompeluprojektin mielessäni kolmeen osaan: kaavojen piirtäminen - kaavojen asettelu kankaalle ja leikkaaminen - ompeleminen. Näistä jännitän tuota kakkosvaihetta eniten. Aloittelijalle on nimittäin jo suuri saavutus tunnistaa kankaasta langansuunta. Saksien käyttäminen vaatii myös rohkeutta. 

Kaavojen sovittaminen itselleen on asia, jota täytyy opetella. Edellisessä mekossa pääsin kaventamaan hieman sivuista sovituksen jälkeen, vaikka olin tehnyt mekon yläosan pienempää kaavaa mukaellen kuin alaosan. Tällä kertaa kävi niin, että mekko oli ylhäältä hyvä, mutta lantiosta aavistuksen liian tiukka. Onneksi sovitin ennen hihakaistaleiden ompelemista paikalleen, joten sivusaumat oli helppo purkaa ja tehdä uusiksi. Ja onnekseni olin leikannut niihen turvalliset 1,5 cm saumavarat, joista pystyi helposti nappaamaan sentin tilaa lantiolle kummaltakin puolelta. On se ihmeellistä, mitä kaksi senttiä tekee vaatteelle: yhtäkkiä se ei kiristäkään, vaan laskeutuu kauniisti. Tarkoituksella tein mekon n. 15 cm lyhyempänä kuin kaavassa, jossa se oli lähes midi-mallinen. Itse tykkään minihenkisistä tai joka tapauksessa selvästi polven yläpuolelle jäävistä mekoista ja hameista. 

Saa nähdä, jatkuuko koko eristäytymisajan ompelemiset tässä tahdissa, että tulee uusi mekko per viikko. Näillä saa kyllä nostettua etätyövaatetuksen tasoa aika paljon korkeammalle verkkareista.