maanantai 13. huhtikuuta 2015

Naisen tupsumyssy ja huivi


Kevät jo ovella kolkuttelee, mutta tässä vielä lopputalven ehdoton neulesuosikkini! Nimittäin syvän tummansininen myssy hauskalla tupsulla sekä siihen sopiva kaulahuivi. Olen käyttänyt näitä ihan koko ajan tässä maalis-huhtikuussa. 

Idea lähti oikeastaan siitä, että ostin helmikuussa uuden vaaleanruskean toppatakin. Uuteen takkiin piti saada uusi, siihen sopiva pipo. Hyllystäni löytyy useammatkin vaaleasävyiset pipot ja huivit (kuten tämä ja tämä), mutta nyt halusin vaaleahkolle takille vähän tummempaa kontrastia. Lankakorista löytyi villatakin jäminä tummansinistä Novita Kaikua (60 % akryyliä ja 40 % villaa) juuri sopivasti. Ja sehän sointuu kauniisti syvänsinisiin silmiini myös. ;)

Ohje on Kotiliesi Käsityön numerosta 2/2015 malli nro 26. Neuloin puikoilla 4,5. Malli on todella yksinkertainen, neulotaan pintaneuletta n. 50 cm (mittaa oman pääsi mukaan sopivaksi) ja sitten vaan päätellään silmukat ja kurotaan toinen reuna yhteen. Ei kavennuksia! Joten todella helppoa myös aloittelevalle neulojalle. 



Pintaneule oli ohjeen mukaan nimeltään karhunvatukkaneuletta, joka on hauska mielikuva! Ja sopii tähän väriin myös. ;) Se oli hyvin helppoa tehdä.

Luo 46 s.  

1. krs: (op) nurin.
2. krs: (np) 1o (reunas), *neulo seuraava s oikein etureunastaan + kiertäen oikein takareunastaan + oikein etureunastaan (eli teet yhteen ja samaan silmukkaan kolme silmukkaa)*, neulo seuraavat 3 s nurin yhteen, toista *-* kunnes jäljellä on 1 s, neulo se oikein.
3. krs: nurin
4. krs: 1o, *neulo 3 s yhteen nurin, neulo seuraavaan silmukkan 1o, 1kiertäen o takareunasta, 1o*, toista *-*, 1o

Toista näitä neljää kerrosta ja tee n. 50 cm pitkä kappale. Jätä 4. krs viimeiseksi, päättele sitten silmukat. Kuro yhteen toisesta reunastaan ja päättele lanka tiukasti. 


Pipon päähän kuuluu suloinen tupsu. Voit ostaa kaupasta valmiin tupsun tai käyttää vaikka pientä palaa tekoturkista tai jotain muuta hauskaa. Minä verestin lapsuuden muistoja ja askartelin tupsun itse perinteiseen tapaan.

Leikkaa pahvista kaksi n. 10 cm kokoista pyörylää. Tee niihin isohko reikä keskelle. Ota haluamaasi hapsulankaa (pipon sävyistä tai tarkoituksella jotain kontrastia tuovaa eri väriä) ja leikkaa pitkä pätkä lankaa. Aseta pahvinpalat vastakkain ja ala kieputtaa lankaa neulan avulla rinkuloiden ympärille, keskeltä sisään ja ulos. Ota lisää lankaa aina edellisen pätkän loppuessa. Tupsusta on hyvä tehdä tuuhea, niin se näyttää kivalta. 


Kun tupsussa on mielestäsi riittävästi lankaa, työnnä sakset pahvinpalojen väliin ja leikkaa tupsulangat katki pahvin ulkoreunasta. Pujota sitten pahvinpalasten väliin pätkä tupsulankaa ja sido tiukasti umpisolmille. Ota pahvinpalat pois ja ta-daa! tupsu on valmis! Ompele se tiukasti kiinni pipoon. 


Huivi on samaa karhunvatukkaista pintaneuletta kuin pipokin. Tee siitä haluamasi levyinen ja pituinen. Minulla ei olisi Novita Kaikua riittänyt koko huiviin, niin neuloin aina 2. krs Kaikulla ja 2. krs tummansinisellä paksulla merinovillalangalla (Drops Big Merino, 100 % villaa). Se toi huiviin myös ekstralämpöä. 


Näillä mennään mahdolliset takatalvetkin iloisin mielin!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti