Karpalo-valkosuklaakakku


Sain iloisen tehtävän viedä jouluviikolla työpaikan kahvipöytään jotain hyvää. Ensin ajattelin torttukuusia, jotka ovat kerrassan loistava idea joulutorttujen uudella tavalla tekemiseen! Mutta koska joulutortut ovat parhaita lämpimänä, eikä työpäivän aikana voi alkaa leipoa (eikä meillä ole uuniakaan työpaikalla), täytyi se idea jättää. Iloleipurin facebookista bongasin tämän karpalo-valkosuklaakakun reseptin, johon ihastuin ensi lukemalta. 

250 g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
1 dl intiaanisokeria (tai ruokosokeria tai fariinisokeria)
4 kananmunaa
3 dl piimää
5 dl karkeita vehnäjauhoja
3 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
3 dl kuivattuja karpaloita
120 g valkosuklaata 

Koristeluun
n. 80 - 100 g valkosuklaata
koristehelmiä, -rakeita tms. 



Leipominen aloitettiin paahtamalla valkosuklaa. Se oli minulle ihan uutta ja täytyy myöntää, että hieman epäilin, sulaako suklaa vaan levyksi. No, ei se sula, kun riittävän alhaisella lämmöllä paahtaa.

Eli paloittele suklaa ja levitä murut uunipellille, leivinpaperin päälle. Paahda 140 C asteessa n. 10 - 15 minuuttia. Varo, ettei suklaa pala. Siihen tulee ihana, kinuskimaisen paahteinen maku. 

Mittaa sen jälkeen voi, sokeri ja intiaanisokeri kulhoon, vaahdota ne. 


Lisää kananmunat yksi kerrallaan, sekoittaen. Mittaa kuivat aineet ja sekoita ne keskenään. Lisää taikinaan vuorotellen piimän kanssa. 



Lisää lopuksi kuivatut karpalot ja paahdetut valkosuklaapalat. Sekoita kevyesti. 




Voitele ja korppujauhota vuoka (vuoat) huolellisesti. Kaada taikina niihin ja paista 175 C asteessa n. 45 - 60 min. 


Anna kakun jäähtyä hyvin. Sulata sitten valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa ja koristele kakun pinta. Hienosti pursottamalla tai sitten näin, lusikalla roiskimalla. 


Ripottele sulatetun suklaan päälle vielä koristehelmet  tai -rakeet. 


Hyviä kahvihetkiä ja oikein onnellista joulua kaikille! 

Kommentit

Suositut tekstit