Miehen sukat kuviovarrella


Lämpimät ja kivannäköiset miesten sukat oli tilauksessa. Tummansinistä toivottiin. Joten tuumasta toimeen, että ehtivät vielä tälle talvelle. Pohjaksi otin 7 veljestä -perusvillasukkien koon 46, eli 14 s kullekin puikolle. Puikkoina olivat 3,5 koon sukkapuikot.

Resoria en tehnyt koko vartta, vaan 3 cm. Sen jälkeen jatkoin sileää neuletta. Tein varteen piristykseksi hauskan kuvion, joka noudatteli kehittelemääni mallia. Siihen meni hitusen punaista, luonnonvalkoista ja harmaanruskeaa lankaa. Sekä pisarat tummansinistä. Mallin 8 s kuvio toistuu 7 kertaa.



Sen jälkeen sukat neulottiin täysin tummansinisinä. Kantapäähän tuli vahvistettua neuletta ohjeen mukaan. Kiilakavennukset tein aika tiukalla kulmalla, eli vain 1 välikerros kavennusten välissä. Tämän jälkeen sileää neuletta, kunnes sukan pituus on 25 cm kantapäästä mitattuna. Sen jälkeen kavennukset 1 ja 3 puikon lopussa sekä 2 ja 4 puikon alussa joka 2. krs, kunnes kullakin puikolla on jäljellä 6 s. Tämän jälkeen 1 puikon silmukat neulotaan 4 puikolle ja 2 puikon siirretään 3 puikolle. Lanka katkaistaan n. 30 cm pituisena ja päätellään neule Kitchener stitch:illä. Sillä tulee mielestäni tosi kaunis jälki. 




Kommentit

Suositut tekstit