Vadelmamousse-valkosuklaakakku

 
 
Leipomainnostukseni huumassa ilmoittauduin työväenopiston kaksipäiväiselle täytekakkukurssille. Toiveenani oppia jotain uusia tekniikoita ja tehdä joku sellainen kakku, jollaista en ole koskaan tehnyt. Onnekseni pelkoa liiasta tuttuudesta ei ollut, koska Ellen Svinhufvudin kakkua lukuun ottamatta kaikki kurssilla tehdyt kakut olivat minulle uusia. Valittavana oli mm. prinsessakakku, lakritsikinuskikakku, mansikkamoussekakku, käsilaukkukakku ja moni muu herkku. Päädyimme parini kanssa tähän vadelmamousse-valkosuklaakakkuun, jota opettaja ennalta mainosti ehkä työläimmäksi. Joten siksi tietysti juuri se. ;) Vaikeaa se ei kyllä varsinaisesti ollut, joten pyyhkikää turhat epäuskon siemenet ajatuksistanne. Aikaa vievää kyllä, eli pitää varata leivonta- ja hyytymisaikaa molempina päivinä.
 
Kakussa on kolme osaa: sokerikakkupohja, pakastettava vadelmamoussekerros (tai kaksi) sekä näiden ympärille ja päälle tuleva valkosuklaamousse. Kakkupohja ja vadelmamousselevy valmistetaan halkaisijaltaan hieman lopullista kakkua pienemmissä astioissa, jolloin kakkua koottaessa valkosuklaamousse ympäröi ne mukavasti. Kuvat alempana valaisevat asiaa.
 
Ensimmäisenä päivänä/iltana valmistetaan kakkupohja ja vadelmamoussekerros/-kerrokset.
 
Kakkupohja
 
Valmista tavallinen sokerikakkupohja 3 kananmunasta ns. yhtäpaljon-kakkuna. Tämä tarkoittaa sitä, että rikot kolme huoneenlämpöistä kananmunaa lasiin ja katsot paljonko niiden yhteistilavuus on. Hienoa sokeria ja erikoisvehnäjauhoja (karkeat jauhot sopivat kakkuun) tulee saman verran, eli suhteessa 1-1-1.
 
Jos haluat kakusta suklaisemman version (toimii hyvin vadelman kanssa), korvaa pari rkl jauhoista kaakaojauheella. Halutessasi voit myös korvata 1/3 jauhoista perunajauhoilla, jos haluat lisää kuohkeutta. Jos kananmunat ovat kylmiä, voit lämmittää niitä hetken lämpimässä vedessä.
 
Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon vehnäjauhot, joihin on sekoitettu n. 1 tl leivinjauhetta. Sekoita taikina varovasti nostellen. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.
 

 
 
Paista kakkua 175 C asteessa, uunin alimmalla ritilätasolla (ettei pinta pala), kunnes kakku on tikulla kokeiltuna kypsä. Tähän mennee noin 30 - 40 minuuttia. Jäähdytä kakku ja kumoa se. Kakkupohja säilyy huoneenlämmössä seuraavaan päivään, voit kuitenkin laittaa vuoan päälle suojaksi, ettei se kuivu.
'
 
 
Vadelmamousse
 
400 g (pakaste)vadelmia tai vastaava määrä vadelmasosetta
4 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
2 kananmunanvalkuaista
1 ½  dl sokeria
½ dl vettä
 
Jos käytät tuoreita tai pakastevadelmia, kiehauta ne vesitilkassa (2 rkl), soseuta ja siivilöi, jotta soseeseen ei tulisi siemeniä.


 


Liota liivatteita vedessä n. 5 minuuttia. Purista vesi pois ja kuumenna niitä kattilassa miedolla lämmöllä, kunnes ne sulavat. Lisää liivatteet vadelmasoseen joukkoon.
Vatkaa kerma vaahdoksi.
 
Valmista valkuaisista, sokerista ja vedestä italialainen marenki. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Keitä sokeria ja vettä kattilassa n. 7 min., kunnes sokeriliemen lämpötila on 120 astetta. Tätä varten tarvitsee leivontalämpömittarin. Lisää kuumaa sokerilientä ohuena nauhana valkuaisvaahtoon ja vatkaa samalla kovasti. Vatkaa, kunnes marenki on jäähtynyt.
 
Sekoita marenki vadelmasoseeseen ja lisää lopuksi kermavaahto. Anna hetken aikaa jähmettyä jääkaapissa, n. 10 - 15 min.

 

 
Kaada vadelmamousse kahteen kakkuvuokaan, joiden halkaisija on pari senttiä pienempi, kuin sen vuoan, jossa lopulta kokoat kakun. Pakasta pohjat yön yli seuraavaan päivään. Kakkuun riittää yksikin vadelmamoussepohja, joten jos haluat, voit tehdä lopusta moussesta esim. jäädykkeen jossain kauniissa vuoassa.

 
Valkosuklaamousse

Valmista seuraavana päivänä valkosuklaamousse, johon tulee:
 
200 g valkosuklaata
1 dl vispikermaa
4 liivatelehteä
½ dl vettä
½ dl sokeria
2 keltuaista
5 dl vispikermaa
 
Rouhi valkosuklaa veitsellä hienoksi rouheeksi ja kaada isoon kulhoon. Kiehauta 1 dl kermaa ja kaada kuuma kerma valkosuklaan päälle. Sekoita tasaiseksi.
 
Liota liivatteita kylmässä vedessä n. 5 minuuttia.
 
Kiehauta vesi ja sokeri ja anna seoksen kiehua n. 3 minuuttia. Vähennä lämpöä ja lisää keltuaiset yksi kerrallaan hyvin vatkaten. Jatka vatkaamista muutaman minuutin ajan miedolla lämmöllä, kunnes seos sakenee.


 
 
Jatka vatkaamista vielä siirtämällä kattila kylmään vesialtaaseen, kunnes massa jäähtyy.
 
 
 
Puristele liivatteet kattilaan ja sulata miedolla lämmöllä. Lisää liivateseos ohuena nauhana keltuaismassaan. Sekoita liivate-keltuaisseos suklaa-kermamassaan. Vatkaa 5 dl kermaa vaahdoksi ja lisää edelliseen massaan. Sekoita varovasti nostellen tasaiseksi. 

 
 
Kakun kokoaminen
 
Kakun kokoaminen alkaa leikkaamalla kakkupohja kahteen osaan. Ota vadelmamoussepohja pakkasesta ja irrota vuoastaan. Tarvittaessa voit lämmittää hieman vuoan pohjaa tai reunoja lämpimällä vedellä, jotta se irtoaa.
 


 
 
Vuoraa isompi kakkuvuoka tuorekelmulla sekä pohjasta että reunoilta. Yritä tehdä kelmutuksesta mahdottoman rypytön, jotta kakun pinnasta muodostuisi mahdollisimman sileä. Helpommin kyllä sanottu kuin tehty. 

 
 
Kaada vuoan pohjalle noin puolet valkosuklaamoussesta. Laita kakkupohjan pohjapuolikas sen päälle siten, että silein pinta jää alimmaiseksi. Aseta vadelmamoussepohja päälle. 

 
Kaada tämän jälkeen loput valkosuklaamoussesta vuokaan. Jos käytät kahta vadelmamoussekerrosta, aseta toinen kerros seuraavaksi ja päällimmäiseksi kakkupohjan toinen puolikas. Jos käytät vain yhtä vadelmamoussekerrosta, aseta kakkupohjan toinen puolikas. Painele hieman, että valkosuklaamousse on samalla tasolla kuin kakkupohjan pohja.

 
Vedä päälle vielä tuorekelmua ja laita hyytymään pakastimeen vielä n. pariksi tunniksi. Voit tehdä kakun hyvissä ajoin etukäteen ennen juhlia tähän asti.
 
Tarjoilupäivänä (tai samana päivänä) ota kakku pakastimesta ja kumoa se tarjoiluvadille. Poista kakkuvuoka ja tuorekelmut varovaisesti. Jos kelmu oli lähes rypytöntä, pitäisi pinnakin olla nyt lähes rypytön.


 
Voit koristella kakun esim. tuoreilla vadelmilla, niistä tehdyllä kiilteellä tai kuten me kurssilla teimme, sokerimassalla. Kaulitse tällöin paketillinen valkoista sokerimassaa niin ohueksi ympyräksi kuin voit. Kumoa se varovaisesti kakun päälle ja asetele reunojen "helmat" kauniisti. Voit vielä koristella vadelmilla, syötävillä tuoreilla kukilla tai marsipaaniruusuilla, kuten tässä.



Kommentit

Suositut tekstit