Lammas-sipulipiirakka


Kaikenlaiset suolaiset piirakat ovat aina olleet suurta herkkuani. Lapsena meillä syötiin usein juustopiirakkaa tai isän mainiota kalapiirakkaa. Ne ovat edelleen minusta mainioita, kuten klassikko quiche lorraine. Yksi aikuisiän suosikkituttavuuksiani on ollut ystäväni tekemä salottisipulipiirakka, muistaakseni joku vanhan Glorian Ruoka&Viini -lehden ohje.

Suolaisten piirakoiden vankkumattomana ystävänä siis ilahduin, kun vähän aikaa sitten löysin tämän lammas-sipulipiirakan ohjeen MeNaiset lehdestä. Se olikin täydellinen vaihtoehto sateisen kylmälle sunnuntaille, kun uimahallista kotiuduin. Ohje on puolikas lehden ohjeeseen nähden ja tästä puuttuu tuore salvia, koska lähikauppani vajavainen hevi-osasto. ;) Tästä tulee siis yksi isohko pyöreä piirakka, tuplaohjeella pellillinen. 

Pohja on maukas rahkavoitaikina, täytteessä hiljalleen haudutettua karamellisoitua sipulia, lampaan jauhelihaa ja vuohenjuustoa. Nam!

Pohja

125 g rahkaa
125 g voita tai margariinia
½ tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1-2 rkl tuoretta salviaa hienonnettuna.

Sekoita maitorahka ja pehmeä voi tasaiseksi. 


Lisää joukkoon kuivat aineet, keskenään sekoitettuna. Sekoita nopeasti tasaiseksi, älä vaivaa ylimääräistä.


Laita taikina jääkaappiin viilenemään ja jähmettymään noin tunniksi. Valmista sillä aikaa täyte.

Täyte

250 g lampaan tai karitsan jauhelihaa
1 valkosipulinkynsi
1 iso punasipuli
1 iso salottisipuli
1 pieni palsternakka
suolaa, mustapippuria
öljyä
1,5 - 2 tl fariinisokeria
½ - 1 rkl balsamico-viinietikkaa
1,5 dl ranskankermaa
1 kananmuna
100 g vuohenjuustoa (pehmeää tai kovaa)

Ruskista jauheliha kuumalla pannulla. Lisää joukkoon valkosipulinkynsi. Mausta suolalla ja mustapippurilla, siirrä sitten syrjään odottamaan.

Kuori puna- ja salottisipuli ja pilko ne joko pieneksi tai renkaiksi. Kuori ja raasta palsternakka. Kuullota sipuleita ja palsternakkaraastetta öljytilkassa pannulla keskilämmöllä noin 10 minuuttia, kunnes ne ovat pehmenneet. 


Lisää fariinisokeri ja balsamico. Nosta pannun lämpötila hetkeksi korkealle, jotta sipulit ja raaste karamellisoituvat. Hämmentele koko ajan. Laske sitten lämpötilaa, laita kansi päälle ja anna hautua vielä n. 5 minuuttia. Mausta suolalla.


Sekoita keskenään ranskankerma ja kananmuna. Lisää vuohenjuusto, joko murustellen tai sekoittaen, riippuen siitä, millaista juustoa käytät. Itse käytin hyvin pehmeää, joten se sekoittui kermaseokseen ihan haarukalla hämmentäen. 

Painele sitten 4/5 taikinasta pyöreän piirakkavuoan pohjalle tasaisesti. 


Levitä pohjan päälle jauhelihaseos ja sipuliseos. Kaada päälle kerma-juustokastike. Näpertele lopusta taikinasta päälle ristikko. Tai pelkät raidat, kuten minä, jolla taikina loppui tässä vaiheessa kesken! :D


Paista n. 30 - 35 min. 200 C -asteisessa uunissa, keskitasolla.

Herkuttele!



Kommentit

Suositut tekstit