Salvia-cheddarskonssit


Sunnuntai-aamun lempeys ja raukeus touhukkaan viikon jälkeen. Minulle siihen liittyy hyvin vahvasti arkea erityisempi ja hitaasti nautittu aamiainen. Usein se on vohveleita, joskus kananmunaruokia. Tänään hyödynsin parvekkeen salviasatoa täyteläisen cheddarjuuston piristäjänä näissä nopea- ja helppotekoisissa skonsseissa. Salvia on erinomainen rasvaisten ja täyteläisten makujen taittajana, kuten esimerkiksi liharuoissa. Näin se sopii oikein hyvin myös rasvaisen ja voimakkaan juuston pariksi. Ainekset lähinnä sekoitetaan keskenään ja paistetaan uunissa vartin verran. Skonssit ovat parhaimmillaan uunituoreina tai vähän jäähtyneinä. Ohjeesta tulee n. kahdeksan skonssia.

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 - 1,5 rkl intiaanisokeria
½ tl suolaa
2 - 3 tl silputtua salviaa
2 dl maitoa
½ dl sulatettua voita tai margariinia taikka rypsiöljyä
1,5 dl raastettua cheddarjuustoa

Sekoita kuivat aineet ja salvia keskenään. Lisää maito, rasva ja juustoraaste. Sekoita tasaiseksi, mutta älä suotta vaivaa turhaan.

Muotoile kahdeksan n. 1,5 - 2 cm paksuista skonssia. Voit kaulita taikinan tasaiseksi ja nostaa siitä muotilla siistejä skonsseja tai sitten vain pyöritellä sopivia möllyköitä kuten minä tein.

Paista 225 C uunissa n. 15 minuuttia.








Kommentit

Suositut tekstit