Omenasämpylät


Syksyllä tekee mieli pesiytyä kodin lämpöön lepäämään ja nautiskelemaan hyvästä tunnelmasta. Ja mikäpä sitä paremmin lisäisi kuin tuoreen leivän tuoksu. Rakastan sämpylöiden leipomista, tuoksua ja syömistä. Se on tainnut tulla todettua tällä ennenkin. :)

Sämpylärakkauden ja syksyn runsaan omenasadon voi kätevästi yhdistää näissä omenasämpylöissä. Perusnikseihin hyvän sämpylätaikinan teossa voi käydä tutustumassa aikaisemmassa kirjoituksessani, ja sitten voi kätevästi soveltaa niitä vinkkejä tässä reseptissä.
Taikinan pohjaan menee omenasosetta, mikä tuo sopivasti sekä makua että makeutta sämpylöihin. Tässä on se tämän ohjeen "juju". 

Omenasoseen voi tehdä haluamallaan reseptillä, vinkkiä voi ottaa vaikkapa tästä ohjeesta. Näihin sämpylöihin käytin tosin sellaista sosetta, missä ei ollut kanelia. Mutta miksei sämpylöissä voisi olla häivähdystä kaneliakin!

Taikinasta tulee noin 8-10 sämpylää, koosta hieman riippuen. Tuplaa taikina, jos teet isommalle perheelle!

1,25 dl maitoa
1,5 dl omenasosetta
3/4 dl kaurahiutaleita
suolaa
4-5 dl sämpyläjauhoja
½ pss kuivahiivaa
½ dl rypsiöljyä

Sekoita maito, omenasose ja suola. Lämmitä hetki mikrossa kädenlämpöiseksi. Lisää kaurahiutaleet, reilut puolet jauhoista ja kuivahiiva. Sekoita ja vaivaa taikinaa kunnolla, joko käsin tai sähkövatkaimella, jotta taikinaan tulee kunnon sitko. (minä käytin sähkövatkaimen taikinateriä ja vaivasin n. 8 min). Lisää loput jauhoista, tai jätä jopa hieman käyttämättä, koska mitä pehmeämmästä, hyvinvaivatusta taikinasta tulee kuohkeat sämpylät. Lisää lopuksi joukkoon öljy.

Anna kohota vedottomassa  ja lämpimässä paikassa liinan alla n. 40 min. Leivo sitten sämpylöiksi. Kohota vielä pellillä hetki uunin lämmetessä. Voitele vedellä ja ripottele päälle muutama kaurahiutale. Paista 225 C asteessa n. 12 min.  Syö heti tuoreeltaan, mieluiten hyvin voideltuna ja kylmää maitoa kyytipoikana! :)



Kommentit

Suositut tekstit