Ohrapiirakat


Karjalaisia piirakoitahan riittää joka lähtöön. On sultsinaa, tsupukkaa, supikasta, sulhaspiirakkaa, erilaisia kukkosia sekä tietysti yleisesti tutuinta soikeaa riisipiirakkaa. Näitähän olen täällä ennenkin tehnyt. Täytteet tietysti vaihtelivat juureksista erilaisiin ryyneihin. 

Tätä vaihtelua tuli itsekin nyt hyödynnettyä kun edelliseltä päivältä jäi runsaasti ohrapuuroa. Tein siis karjalanpiirakoita ohratäytteellä. Taikina pohjautuu karjalaisen mummini reseptiin, tosin lisäsin tällä kertaa vehnän määrää. Tässä ohje 12 piirakkaan

1,25 dl ruisjauhoja
1,25 dl karkeita vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1, 25 dl vettä.
4 - 5 dl ohrapuuroa (rikotuista suurimoista keitettyä)
voisulaa

Keitä ensin ohrapuuro paketin ohjeen mukaan. Puuro voi tosiaan olla edelliseltä päivältä ylijäänyttä. 

Sekoita jauhot, suola ja vesi keskenään tasaiseksi taikinaksi. Pyörittele siitä pötkö, jonka halkaisija on n. 3 - 4 cm. Leikkaa pötköstä n. 1 cm levyisiä paloja. 


Kauli taikinapala pulikalla (tai kaulimella) ohueksi soikioksi. Yritä saada pohjasta mahdollisimman ohut, niin piirakka on mukavampi syödä. Asettele keskelle parin ruokalusikallisen verran puuroa.


Rypytä piirakan reunat. Voit asetella piirakat aika pellille aika tiheästikin, koska ne eivät leviä uunissa. 


Paista 250 C asteessa noin 7-10 minuuttia tai kunnes pohjat kypsyvät ja piirakat saavat väriä.


Voitele piirakat heti uunista ottamisen jälkeen runsaalla voisulalla, sekä päältä että alta. Älä suotta pihtaile voissa, se tekee piirakoista hyviä. Piirakoiden päälle sopii tietysti munavoi ja kyytipojaksi lasillinen kylmää maitoa.



Kommentit

Suositut tekstit