Lapsen tupsupipo ja -huivi


Ah, vihdoin ei tarvitse pitää enää salaisuuksia, vaan voi paljastaa, mitä joulupukin apuri on käsityöpajalla loppusyksyn tehnyt. Usemmankin läheisen paketit olivat tänäkin vuonna pehmeitä. 

Ensimmäisenä esittelyssä kummitytön oranssinkeltainen hauska tupsupipo ja -huivi. Lanka on Novita Nalle Taikaa, väri 820 auringonlasku. Ohjekin löytyi helposti Novitan sivuilta, sopii niin Nalle- kuin Wool-langallekin. Ohje on yhden koon, lapselle. Hieman mietitytti, onko se liian iso, mutta toisaalta lapsethan kasvavat kyllä ja pää on aina suuri suhteessa muuhun pituuteen.

Pipo neulotaan 4 sukkapuikoilla suljettuna neuleena, kaksinkertaisella langalla. Se on yksinkertaista kahden kerroksen helmineuletta. Ensimmäisellä kierroksella *1o, 1n* toistuu. Toisella vastaavasti *1n, 1o*. Päälaella kavennetaan neljänä säteenä melko tiukkaan tahtiin. Näin saadaan kiva, kulmikas muoto. 

Tupsut ovat sillä samalla tekniikalla tehtyjä kuin lapsenakin! Eli kaksi samankokoista pahvinpyörylää, keskelle reikä ja sitten neulalla kieputetaan lankaa rinkulan ympäri. Leikataan saksilla reunat auki, solmitaan keskelle lanka ja poistetaan pahvit. Tuloksena suloisen pörröinen tupsu!

Huiviin luodaan 28 s. Se on samaa helmineuletta kuin pipokin, tasona neulottuna. Näin 1. krs (op) toistaa *1o, 1n* ja 2. krs (np) *1o, 1n*.


Kommentit

Suositut tekstit