Vauvan toukkapussi


Vauvaneuleiden tekeminen on usein pientä pipertämistä, mutta tänä kesänä pääsin vähän reilumman kokoisen vauvaneuleen pariin. Ystäväni toivoi pienokaiselleen toukkapussia, eli pussukkaa, johon vauva on hyvä laittaa vaunuihin, päiväunille tai vaikka automatkoille. Pussissa on huppu ja hihat, mutta alaosa on yhtä pitkää pussia. 


Ohje on Tekstiiliteollisuuden sivuilta Lankana käytin Sandnes Garnin Babyull Lanett'ia. Se on 100 % pehmeää merinovillaa ja nimensä mukaisesti nimenomaan vauvanvaatteille tarkoitettu, eikä kutita. Tiheys on 27-31 s ja puikkosuositus 2-3. Itse käytin 2,5:n puikkoja. 



Pussin neulominen aloitetaan alhaalta suljettuna neuleena. Takana toistuu helmineuleen tapainen pintaneule, edessä on palmikoita. Kun korkeus on 20 cm, tehdään sekä etu- että takapuolelle pienet aukot sitä varten, että turvaistuimen soljen voi kiinnittää pussin "läpi". Muuten menisivät kyllä vauvan jalat kurjaan asentoon autoillessa. Aukon verran silmukoita siis päätetään yhdellä kerroksella ja luodaan heti uudelleen seuraavalla. 



Huppu on reunoistaan ainaoikeaa ja keskeltä samaa pintaneuletta kuin takanankin. Valmiin hupun ainaoikeat reunat käännetään hupun päälle nauhakujaksi. Nauha neulotaan sukkapuikoilla. 4 s neulotaan koko ajan oikein, oikealta puolelta. Pian silmukat alkavat kääntyä putkiloksi ja siitä tulee oikein siisti nauha. 



Hihojen suihin takakappaleen puolelle tulee pidennykset, jotka lopuksi käännetään oikealle puolelle ja ommellaan kiinni. Niiden funktiota en ihan ymmärtänyt, mutta ehkä vahvistavat hihansuuta jotenkin. Tai sitten ovat vaan tyylikkäät. 


Lämpöisiä nukkumahetkiä pienokaiselle! 

Kommentit

Suositut tekstit