Puolukkamuffinsit kinuskikuorrutteella



Muffinsit ja kuppikakut ovat nykyään kovasti "in". Tänään Helsingin Forumissa kävellessäni huomasin, että siellä oli joku koju, joka möi pelkästään erilaisia kuppikakkuja. Joten kovasti kai trendien harjalla menin (tai sitten aalto on jo mennyt ohi, mutta minä tajusin sen vasta nyt?), kun valitsin taannoisiin juhliini jälkkäriksi kuppikakut/muffinsit. Trendejä suurempana innoittajana toimivat nämä kuvassa näkyvät upeat brittihenkiset kuppikakkukoristeet. Sain ne kesällä Englannissa käyneiltä ystäviltäni tuliaisiksi. Jälkiruokaa lähettiin siis kehittämään koristeiden ympärille, asiathan toki kannattaa laittaa näin tärkeysjärjestykseen. ;) Koristeet liittyivät varmasti kuningatar Elisabet II:n 60-vuotishallitsijajuhliin sekä kesän olympialaisiin. Paketti mainosti niiden olevan "pretty and patriotic", joten mikäs sen hauskempaa.

Mutta koristeiden sisältöön siis. Etsiskelin ensin jotain brittihenkisiä reseptejä. Ystävä ehdotti minttusuklaata, mikä oli tosi hyvä ehdotus. Sellaisia reseptejä löysinkin useamman, mutta sitten silmä osui Kinuskikissan sivuilla puolukkamuffinseihin kinuskikuorrutteella. Ja olin heti myyty. Puolukkahan on sesonkimarja parhaimmillaan ja sen kirpeys yhdistettynä kinuskin makeuteen houkutti heti. 

Itse muffinsit oli todella helppo tehdä. Leivon ne ja tein kinuskikastikkeen juhlia edeltävänä päivänä siksi, että ohjeen mukaan kastikkeen tulee jäähtyä kunnolla yön yli. Kinuskikissan resepti 10 muffinsille menee näin (minä tein kolminkertaisen reseptin, kun vieraita oli paljon):


Taikina:
50 g margariinia
2 kananmunaa
1 ¾ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 ½ tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
¾ dl maitoa
200 g (pakaste)puolukoita

Sulata ja jäähdytä margariini. Vaahdota munat ja sokeri keskenään. Sekoita kuivat aineet. Lisää sulaa margariinia,  kuivia aineita ja maitoa vähitellen muna-sokerivaahtoon varovasti käännellen. Lisää lopuksi puolukat, jäiset tai tuoreet. Annostele muffinsivuokiin ja paista 200 C asteessa n. 20 minuuttia. Jos muffinisit saavat liikaa väriä ennen kypsymistään, voit peittää ne foliolla. 

Kuorrutus:
2 dl fariinisokeria
2 dl kuohukermaa

Valmista kastike siis kuorruttamista edeltävänä päivänä. Sulata fariinisokeri ja kuohukerma kattilassa. Kuumenna kiehuvaksi ja nosta pois liedeltä. Kaada kulhoon ja anna jäähtyä yön yli jääkaapissa.


Seuraavana päivänä vatkaa kylmää kinuskikastiketta sähkövatkaimella tai monitoimikoneessa, kunnes se on pehmeää pursotettavaksi kelpaavaa vaahtoa. Varo kuitenkin vaahdottamasta liikaa, koska kinuski voi silloin juoksettua. 


Täytä pursotuspussi kinuskivaadolla ja pursota kauniisti muffinsien pinnalle. Koristele vielä lisää halutessasi. Englantiin asti kannattaa tietysti lähteä koristeita hakemaan, mutta tarpeen tullen jotain kivaa löytyy varmasti lähempääkin. :)

Sitten muffinsit tarjolle ja pikaisesti niiden kimppuun - ennen kun muut ehtivät!



Kommentit

Suositut tekstit