sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Melanzane alla parmigiana eli munakoiso-parmesanvuoka

 
 
Sunnuntaisin on yleensä aikaa kokkailla kaikessa rauhassa. Mielellään sitä tekeekin jotain erityistä, aina alusta lähtien, hyvistä aineksista tietysti. Päivän menuksi valikoitui italialainen klassikkoruoka melanzane alla parmigiana, eli munakoiso-parmesanvuoka. Löytyy varmasti jokaisen ravintolan ruokalistalta Italiassa. Helppo tapa hyödyntää runsasta munakoisosatoa, ja hyödyntää vähän nuupahtaneetkin koisot. Vuoan päärooleja näyttelevät munakoiso, parmesan-juusto ja tomaattikastike. Juustoa on sitten sen verran, että mistään kevyestä paistoksesta ei ole kyse. Makuyhdistelmä on sen verran täydellinen, että taju lähtee onnellisesti kankaalle. :)
 
Resepti noudattelee pitkälti Jamie Oliverin "jamie's italy" -kirjassa kuvaamaa versiota.


 
 
 
Tältä sen Jamien mukaan pitäisi näyttää:
 
 
Koska oli sunnuntai ja aikaa, valmistin tomaattikastikkeenkin itse. Tietysti voi oikaista valmiilla yrttimaustetulla tomaattikastikkeella. En tiedä, säästääkö se suuresti aikaa, koska munakoisot pitää kuitenkin paahtaa pannulla ennen vuoan menoa uuniin, mutta vaivaa kyllä. Ohjeesta tulee n. neljälle syöjälle.
 
1 isohko munakoiso
2 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
n. 1 tl kuivattua oreganoa
oliiviöljyä
500 g (1 prk) luomutomaattimurskaa
1 tl juoksevaa hunajaa
½ tl omenaviinietikkaa
1 - 2 rkl tuoretta basilikaa
suolaa
mukastapippuria
2 - 3 dl raastettua parmesaania
1 ½ dl leivän- tai suolakeksin (cream cracker) muruja
½ palloa mozzarellaa
 
 
Näistä aineksista lähdetään liikkeelle. Kuori ja pilko sipulit pieneksi. Kuullota niitä ja kuivattua oreganoa kasarissa oliiviöljytilkassa n. 5 minuuttia, kunnes sipulit ovat hieman kuullottuneet. Lisää tomaattimurska ja anna hautua hiljaisella lämmöllä, kunnes olet paistanut munakoisot ja kastike on kiehunut hieman kokoon.

Leikkaa munakoisosta kanta irti. Leikkaa se pitkittäin n. ½ - 1  cm levyisiksi viipaleiksi.

 
Lämmitä parilapannu (tai valurautapannu) erittäin kuumaksi. Lisää tilkka oliiviöljyä ja paahda viipaleita niin, että ne kypsyvät hieman ja saavat paistopintaa. 
 
 
 
Samalla voit hämmennellä tomaattikastiketta ja keittää sitä kokoon. 
 
 
 
 
Munakoisoviipaleet pitää tietysti paistaa erissä, pannulle mahtuu vain vähän kerrallaan. 


 
Kun tomaattikastike on kypsynyt, mausta se suolalla, pippurilla, hunajalla ja tilkalla omenaviinietikkaa. Maista, onko mausteita sopivasti. Lisää tuore basilika.


 
 
Voitele uunivuoka oliiviöljyllä. Aloita sitten ainesten kokoaminen siten, että laitat pohjalle hieman tomaattikastiketta. Sen päälle parmesanraastetta ja yksi kerros munakoisoviipaleita. Sitten uudelleen tomaattikastiketta, parmesania ja munakoisoa. Viimeiseksi tulee kastike- ja juustokerrokset. 

 

 
 
Revi päälle vielä hieman hyvää puhvelinmaitomozzarellaa.
 
 
 
Pyöräytä leivän- tai suolakeksinmurut tomaattikastikekattilassa, niin saat viimeisetkin ihanat kastikkeenrippeet käytettyä. Voit lisätä myös hieman oliiviöljyä. Tässä toimii siis erityisen hyvin rapeat ja kuivat cream cracker -henkiset keksit tai vastaavat yrttimaustetut keksit. Ja myös ne kuivahtaneet leivänmurut. 

 
Ripottele leivänmurut päällimmäiseksi.


 
 
Paista 190 C -asteisessa uunissa n. 35 - 40 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea ja juusto sulanut.
 
Vuoka on aika tuhti, joten käy pääruoasta ihan sellaisenaan. Jos haluat, voit tarjoilla sen kanssa lihaa tai kanaa tai mieluiten vaikka raikasta salaattia. Minä laitoin uuniin samalla kanankoipia. Kypsyivät täydellisesti juuri samassa ajassa kuin mitä munakoisovuoan valmistamiseen kokonaisuudessaan meni (n. 1 h 20 min.)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti