perjantai 10. elokuuta 2012

Kikherne-kesäkurpitsatortillat


Idea tähän perjantai-illan herkkuun lähti siitä, että minulla oli ylimääräinen purkki taco-mausteista tuorejuustoa. Mietin, että mihinkähän sen voisi käyttää. Mielikuvituksen ei kauaa tarvinnut juosta, kun päädyin -yllätys yllätys - meksikolaishenkiseen tortillaruokaan. Siirryin kuitenkin pois perinteiseltä jauhelihatäytelinjalta ja ajattelin tehdä kokonaan kasvistäytteen. Ja tortillatäytteiden kasvisperinteistäni poiketen en ottanutkaan pääruoka-aineeksi kidneypapuja, vaan kikherneitä. Lisukkeeksi tein kesäkurpitsa-paprikahöystöä. Ja tällaista siitä sitten tuli, hyvää!  Ohjeen määrät ovat vähän summittaisia, mutta tässä on arvio kahdelle hengelle tarvittavista aineksista:

Kikhernetäyte:
1 prk kypsiä kikherneitä (230 g, voi olla enemmänkin)
2 salottisipulia
1-2 valkosipulinkynttä
100 g tacomausteista tuorejuustoa
tilkka vettä
chilijauhetta
suolaa
mustapippuria

Kesäkurpitsatäyte
yksi pienehkö/keskikokoinen kesäkurpitsa (n. 300 g)
punainen paprika
2-3 rkl tacomausteseosta
tilkka vettä

Lisäksi
tomaatteja
kermaviiliä tai crème fraîchea
juustoraastetta (emmental tms.)
tortillalettuja
oliiviöljyä

Pilko sipulit. Valuta kikherneistä vesi pois ja pilko niitä hieman veitsellä tai haarukalla. Laita tilkka oliiviöljyä kattilaan tai kasariin. Kuullota sipulit siinä. Lisää kikherneet. Lämmitä hetki yhdessä. Lisää tuorejuusto ja tilkka vettä. Sekoita hyvin. Anna porista ja kuumentua kunnolla. Anna ylimääräisen nesteen haihtua pois. Mausta suolalla, mustapippurilla ja chilijauheella makusi mukaan.

Pilko kesäkurpitsa ja paprika hyvin ohuiksi viipaleiksi. Lämmitä öljyä paistinpannulla ja paistele kasvikset siinä. Kun ne alkavat olla kypsiä, lisää pari rkl tacomausteseosta ja tilkka vettä. Sekoita niin, että kaikki kasvikset maustuvat. 
Pilko tomaatti pieniksi paloiksi. Raasta juusto, ellet käytä valmista raastetta. Lämmitä tortillalettuja hetki joko mikrossa tai pannulla. Täytä tortillat niin, että laitat niihin molempia täytteitä, juustoraastetta, tomaattia ja kermaviiliä.


Kääri rullalle ja yritä syödä sivistyneesti.  Minulta se ei onnistu koskaan, joten varaan jo valmiiksi talouspaperia lähettyville. 
Tortilloihin voit tottakai lisätä myös esim. salsaa, tacokastiketta, guacamolea tms. Vain taivas on rajana ideoille! Hauskaa viikonloppua!


 (Julkaistu vanhassa blogissani 15.4.2011)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti