Rannekkeet mohairista




Tein nämä lämpimät ja pehmoiset mohairrannekkeet keväällä 2010. Ovat aivan loistavat myös alkusyksyn keleissä. Pohjaohjeena on käytetty  Moda 1/2007:n mallia nro 24. Lankana käytin pitkästä mohairvillatakista ylijäänyttä Sandnes Kitten Mohairia.

Rannekkeiden pituus on 23 cm ja ne neulotaan "ylhäältä alaspäin", eli aloitetaan tuolta sormien kohdalta. Neulos on sileää neuletta, lukuunottamatta itse lisäämääni n. 2 cm:n joustinneulepätkää käsivarren päässä. Aloitin 30 s:lla. Peukalonaukko on tehty päättelemällä ensin 4 s ja lisäämällä sitten seuraavalla kerroksella samaan kohtaan 8 s. Sitten rannetta kohti silmukkamäärä kavennetaan 28:aan. Ranteen kohdalle (9 cm kohdalla yläpäästä) on tehty reikäkerros, johon voisi pujottaa silkkinauhan koristeeksi. Kerros on kauttaaltaan tehty 2 o yht, lk-tekniikalla. En kuitenkaan loppujen lopuksi pujottanut mitään nauhaa, koska ajattelin, että sen solmiminen menee hankalaksi.
Sen sijaan koristelin rannekkeet mustalla kukkasella. Se on oikeastaan omasta päästäni kehitetty virkattu kuvio, lähinnä ketju- ja kiinteitä silmukoita käyttäen. Ompelin sen kiinni rannekkeiden ulkosyrjälle. 



Nämä ovat olleet erittäin käyttökelpoisest paitsi ulkona, joskus myös esim. töissä, kun ilmastoinnin puhaltaessa kirjoittaa tietokoneella. 

(Julkaistu vanhassa blogissani 9.9.2010)

Kommentit

Suositut tekstit