Pitsineuleiset villasukat


Syksy koittaa ja jalat täytyy pitää lämpiminä! Ostin viime talvena Cookie A:n upean sukkakirjan knit. sock. love., jota nyt pääsin kunnolla testaamaan. Olen hyvin palelevainen ihminen ja siksi kirjallinen toinen toistaan kauniimpia sukkaohjeita sopii minulle. 

Sukkalangaksi lähilankakaupastani löytyi italialaista Lana Grossa Meilenweit Solo Tonno -lankaa upeissa sinisen ja violetin sävyissä. Se on sukkalangaksi tarkoitettukin. Siinä on 80 % villaa ja 20 % polyamidia ja puikkosuositus on 2,5-3. Minä neuloin sukat 2:n puikoilla. Lanka oli liukuvärjättyä, joten jos haluaa, että värit osuvat molemmissa sukissa samoihin kohtiin, kannattaa olla tarkkana, mistä kohtaa lankaa toisen sukan aloittaa. Onnistuin tässä mielestäni melko hyvin tällä kertaa. 

Selasin kirjaa perusteellisesti ja valitsin sitten malliksi Monkey-nimisen ohjeen (s. 61-65). Se neulotaan sukkapuikoilla suljettuna neuleena pääosin samaan tapaan kuin suomalaisissakin ohjeissa.
Aluksi loin 64 s:aa. Sukat aloitetaan yläreunasta 2,5 cm joustinneuleella (jossa oikeat silmukat neulotaan takareunasta). Sitten aloitetaan 16 s:n kuvioneule, jossa keskeltä levenee aina v-kirjaimen muotoinen kuvio sileää oikeaa neuletta ohi nurjan. Sileän neuleen reunoissa kavennetaan aina joka toisella kerroksella yhteen nurjan kanssa ja tehdään kolmen s:n päähän siitä langankierto:


Kantapää ja sukan pohja ovat sileää oikeaa neuletta. Kantapää käännetään ihan kuin suomalaisissakin sukkaohjeissa. Sukan yläpuolen silmukat odottavat sillä aikaa. Kääntämisen jälkeen poimitaan kantapään reunasta taas silmukoita, otetaan odottamassa olleet silmukat mukaan ja jatketaan suljettuna neuleena, aina joka 2. krs:lla reunoissa kaventaen, kunnes silmukkamäärä on taas alkuperäinen. 

Sukan kärki on sileää neuletta. Se aloitetaan n. 5 cm ennen kuin sukka on halutun pituinen. Samalla kavennetaan joka 2. krs:lla molemmilla reunoissa 2 s (1 s yläpuolen puikoilla ja 1 s pohjan puikoilla). Kun sukka on halutun pituinen (minulle jäi kullekin puikolle 8 s eli yhteensä 32 s) päätellään silmukat ompeleella, jonka nimi oli englanniksi "Kitchener's stitch" (tietääkö joku suomennosta?). Se oli minulle uusi tyyli, mutta todella toimiva! Sitä tehden sukan kärki näyttää siltä, kuin yläpuolen ja pohjan silmukat vain jatkuisivat sujuvasti toisiinsa, eikä mitään loppupäättelyä olisi:



Kitchener's stitch tehtiin niin, että lanka katkaistiin sukan reunassa (sen jälkeen, kun viimeksi on neulottu pohjan puikot). Lanka saa jäädä pitkäksi, esim. 30-40 cm. Silmukat jaetaan sitten 2:lle puikolle, yläpuoli ja pohja. Lanka pujotetaan parsinneulaan ja aloitetaan sitten 6-vaiheinen ompelu:
1. Pujota lanka etummaisen puikon ensimmäisen silmukan läpi oikealta vasemmalle (kuten nurjaa neuloessa), jätä silmukka yhä puikolle.
2. Pujota lanka takapuikon ensimmäisen silmukan läpi vasemmalta oikealle (kuten oikeaa neuloessa), jätä silmukka yhä puikolle.
3. Pujota lanka etupuikon ensimmäisen silmukan läpi vasemmalta oikealle (kuten oikeaa neuloessa) ja pudota silmukka puikolta.
4. Pujota lanka etupuikon seuraavan silmukan läpi oikealta vasemmalle (kuten nurjaa neuloessa), jätä silmukka puikolle.
5. Pujota lanka takapuikon ensimmäisen silmukan läpi oikealta vasemmalle (kuten nurjaa neuloessa), pudota silmukka puikolta.
6. Pujota lanka takapuikon seuraavan silmukan läpi vasemmalta oikealle (kuten oikeaa neuloessa), jätä silmukka puikolle.
Toista tämän jälkeen vaiheita 3-6, kunnes jäljellä on vain 2 silmukkaa (yksi kummallakin puikolla). Tee sen jälkeen vaiheet 3 ja 5.  Päättele lopuksi lanka hyvin.

Tee sitten toinen sukka! Ja sitten kelpaakin ottaa syksy vastaan, uusissa lämpöisissä ja pehmoisissa sukissa. 

(Julkaistu vanhassa blogissani 1.10.2011)







Kommentit

Suositut tekstit