Juusto-pinaatticannellonit



Lomailun ja muun touhuamisen jälkeen oli viikonloppuna jälleen aikaa kokkailla rauhassa. Lämmittävää ja kotoisaa uuniruokaa tekee ihmisen talvella mieli. Lasagnea harkitsin, mutta päädyin kuitenkin keittokirjoja selailtuani juusto-pinaatticannelloneihin. Voisi kai niitä kutsua vain pinaatticannelloineiksikin, mutta koska eri juustot näyttelevät tässä ruokalajissa niin merkittävää roolia,  ansaitsevat ne kyllä tulla mainituksi otsikossa asti.  Alkuperäinen ohje on italialaisen keittiön peruskirjastani, Linda Doeserin "Maailman ruokia ITALIA" -kirjasta (Parragon 2005). Siinä täytteeseen laitettiin myös kinkkua, mutta itse tein pelkän vegeversion ja lisäsin sen sijaan sipulia ja valkosipulia. Tässä ohje neljälle:
10-12 valmista cannelloniputkea

Täyte

1 iso sipuli
1 iso valkosipulinkynsi
rypsiöljyä
150 g pakastepinaattia
150 g ricottaa (joko pehmeää ricottaa tai kovempaa salata-versiota, joka tulee kuitenkin hienontaa pieneksi)
3-5 rkl silputtua tuoretta persiljaa
1 kananmuna
1 dl raastettua pecorino-juustoa
suolaa ja mustapippuria
jauhettua muskottipähkinää

Kuori ja pilko sipulit pieneksi. Kuullota hiljakseen öljytilkassa pannulla alhaisella lämmöllä. Sulata pakastepinaatti ja valuta ylimääräinen neste pois. Sekoita sipulit ja pinaatti kulhossa. Lisää hienonnettu ricotta, silputtu persilja, kananmuna ja raastettu pecorino. Sekoita hyvin. Mausta suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä. 
Voitele uunivuoka ja täytä cannellonit pinaatti-juustotäytteellä. Täyttämisessä voi käyttää apuna pientä lusikkaa, veistä tai vaikka pursotinpussia. Sotkemista se on joka tapauksessa - tai ainakin minun tapauksessani!
Valmista samalla juustokastike:

Juustokastike

6 dl kevytmaitoa
3 rkl vehnäjauhoja
n. 200 g Valio Alppi Kreivi -juustoa, gryèreä tai emmentalia
suolaa ja mustapippuria

Lämmitä maito mikroaaltouunissa nopeuttaaksesi kastikkeen valmistusta. Kaada lämmin maito kattilaan, sekoita jauhot ja keittele keskilämmöllä koko ajan hämmentäen, ettei maito pala pohjaan. Jos käytät kerroskattilaa, ei kastiketta tarvitse koko ajan sekoittaa. Keittele kastiketta, kunnes se on pehmeää ja sakeaa, tavallisella kattilalla n. 10 min, kerroskattilalla hieman kauemmin. Raasta juusto ja sekoita se lämpimään kastikkeeseen. Anna juuston sulaa kokonaan. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla maun mukaan. Kaada juustokastike vuokaan täytettyjen cannelloni-putkien päälle. Paista cannelloneja 180 C uunissa n. 20-30 minuuttia. Voit halutessasi peittää ne foliolla, jos pinta alkaa tummua liikaa. Nauti raikkaan salaatin kanssa - kuvassani tomaatti-basilikasalaattia. 

(Julkaistu vanhassa blogissani 26.2.2012)

Kommentit

Suositut tekstit